Vastine Hangon lehden pääkirjoitukseen

Harald Grönstrand, kirjoitat pääkirjoituksessasi (15.8.) Hangossa purjehditusta MM-regatasta ristiriitaiseen ja jopa hyökkäävään sävyyn. Tässä muutama kommentti.

"Kisat loppuivat nolosti…" – Regatta yritettiin saattaa loppuun alkuperäisen kilpailuohjelman mukaisesti, mutta torstain ja perjantain tuulettomuus ei sitä sallinut. Kaikki meistä olisi halunnut nähdä kolmen avoimen luokan kärkiveneen tasatilanteen ratkeavan vesillä eikä tasapistesäännöillä, mutta tätä ei luonto suonut. Suomalaisvenekunta, joka jäi kärkikolmikosta yhden pisteen päähän, olisi myös varmasti halunnut haastaa mitalisteja.

Jälkiviisaus on turhaa, kaksi tuuletonta päivää meni odotteluksi. Olisimme mieluummin pitäneet palkintojenjaon Casinon regattaillallisella torstaina, jolloin venekunnat olisivat päässeet kotimatkalleen vuorokautta aiemmin. Tältä osin toimittiin niin järjestävän seuran, kansainvälisen luokkaliiton kuin kilpailuohjeidenkin osalta yhteisymmärryksessä.

"Myös tavanomaista useammat mediat löysivät MM-kisojen ansiosta tiensä Suomen eteläisimpään kaupunkiin." – Näin tapahtui eikä vähiten parjaamasi Suomen 6mR-liiton ansiosta. Keväinen tiedotustilaisuus Helsingissä yhteistyössä pääyhteistyökumppani Sinebrychoffin kanssa veti jo poikkeuksellisen suuren määrän median edustajia saamaan monipuolisen ennakkoinfon sekä luomaan henkilökohtaiset yhteydet organisaatioon. MTV:n aamu-TV ja "kymppikevennys" olivat nimenomaan kuutosliiton organisoimia ja isännöimiä, samoin Ylen paikallislähetykset, Iltasanomat ja muu laaja medianäkyvyys, joka Hangon lehteä lukuun ottamatta on ollut erittäin myönteistä.

Kuutosliitto haki MM-regatan järjestämisoikeudet Hankoon yhteistyössä HSF:n kanssa. Seuran järjestelyt ja panostus olivat kuvaamasi mukaisesti huippuluokkaa.

"Kilpailuja saattoi seurata reaaliajassa online ja paraatipaikalla veneellä mereltä käsin. Ellei ollut paikalla Itäsatamassa oli kuitenkin mahdotonta tietää, mitä tapahtui." – Reaaliaikainen tracker on suhteellisen harvinainen regattapalvelu ja sen tukena olivat MM-regatan oma mobiiliappi, vilkkaasti käytössä olleet Whatsapp-ryhmät sekä tapahtuman nettisivusto, minne tulokset päivittyivät pian purjehdusten jälkeen. Kuvaajia, lehdistöä ja katsojia vietiin merelle päivittäin, ja satamassa median käytössä oli yhteistyökumppanin 50-jalkainen purjevene. Aktiivisille median edustajille tarjottiin jopa ilmaista yöpymistä yhteistyökumppanien aluksissa. Kolmesta päivästä, joina kilpailtiin, luokkaliiton tiedotus lähetti yhteenvedot laajaan jakeluun, ja median yhteyshenkilöt olivat toimittajien tavoitettavissa koko tapahtuman ajan. Kovin paljon paremmin ei sääolosuhteista riippuvaisen tapahtuman tiedottamista voi hoitaa.

"Kuutosten liitto lähetti kymmenen tuntia palkintoseremonioiden jälkeen lehdistötiedotteen MM-kisoista." – Viimeinen tiedote lähti myöhemmin kuin olisi voinut, mutta kymmenen tuntia palkintojenjaon jälkeen se oli julkaistu jo monessa paikassa. Kirjoittamani viimeinen tiedote lähti eteenpäin klo 20h13 ja lehdistövastaavalta sain kuittauksen varttia myöhemmin. Palkintoja ei jaettu aamukymmeneltä.

"Lopputulos oli kuitenkin pannukakku." – Osallistujat Espanjan kuningasta myöten sekä mukana olleet yhteistyökumppanit ovat vuolaasti kiitelleet tapahtuman järjestelyitä. Paljon kansainvälisiä regattoja klassikkoveneillään kiertänyt ja avoimen luokan neljänneksi sijoittunut Henrik Andersin kehui tapahtumaa yhdeksi parhaista, missä hän on ollut osallisena. Vaikka katsojaveneitä vesillä ilahduttava määrä olikin, suurta yleisötapahtumaa tällaisesta regatasta ei parhaalla tahdollakaan tule. Lienee asiallista myöntää, että rannassa olisi ollut huomattavasti vähemmän "katsojia", jos muuan espanjalaisvenekunta sieltä olisi puuttunut.

Parantamisen varaa jää aina, kun näin isoja projekteja toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Mutta ainoa MM-regatan pannukakku taisi sittenkin olla Hangon lehden negatiivinen ja heikkoon taustatietoon perustunut pääkirjoitus, joka aiheutti ihmetteleviä kommentteja osallistujien sekä järjestäjien suunnalta.

Eero Lehtinen

Mer läsning