Uuttera sanoi irti kolmekymmentä henkeä

Hankolainen huolintayritys Uuttera on saattanut päätökseen yhteistoimintaneuvottelunsa ja sanonut irti välittömällä vaikutuksella puolet työntekijöistään. Asiasta tiedotettiin keskiviikkona.

Puolet Hangossa toimivan huolintayritys Uutteran työntekijöistä sai keskiviikkona tiedon työsuhteensa päättymisestä. Kolmekymmentä yrityksen kuudestakymmenestä työntekijästä sanottiin irti. Irtisanomiset toimeenpannaan vähentyneen työmäärän johdosta. Yritys menetti äskettäin suurimman asiakkaansa sen siirryttyä käyttämään toista huolitsijaa Vapaasatamassa.

Toimitusjohtaja Lasse Niemi kertoo, että yritys päätti sanoa asianosaiset irti välittömällä vaikutuksella, jotta irtisanomisaika voi alkaa välittömästi ja ihmiset voivat jatkaa eteenpäin. Irtisanotuilla on yhden – kuuden kuukauden irtisanomisaika työsuhteensa kestosta riippuen.

– Nämä ovat ikäviä asioita etenkin, kun on kyse pitkään, jopa kymmeniä vuosia, talossa työskennelleistä, Niemi sanoo.

Irtisanotut edustavat kaikkia työntekijäryhmiä toimisto- ja varastohenkilöstöstä asentajiin. Niemi tietää, että osa jo on muuttanut pois Hangosta tai suunnittelee muuttoa ja etsii aktiivisesti uutta työpaikkaa.

Miten luulet irtisanomistenne vaikuttavan Hankoon kaupunkina?

– Vaikea sanoa, mutta onhan satama, myös Koverhar, juuri nyt hyvässä vedossa. Mutta tietenkin tilanne on haasteellinen, koska myös SSAB:n Lappohjan tehtaalla todennäköisesti on suuri määrä työntekijöitä, jotka hakevat aktiivisesti uusia töitä, Niemi toteaa.

Arki jatkuu nyt Uutteralla, toimitusjohtaja sanoo.

– Työvoima vastaa työmäärää.

Jos tilanne muuttuu, ja yritys saa uusia asiakkaita, jotka kasvattavat työmäärää, vanhoille työntekijöille tarjotaan työtä lain ja voimassa olevien sopimusten mukaisesti, Niemi vakuuttaa.

Uuttera perustettiin 1945 ja kuuluu Helkama-konserniin. Toiminta käsittää pääasiassa huolintaa ja niin kutsuttuja autoterminaalitoimintoja. Uuttera on yksi Suomen Vapaasataman suurimmista osakkeenomistajista, ja oli mukana perustamassa yhtiötä 1960.

Pääluottamusmies Petri Närhiaho ei ole ollut tavoitettavissa.