Tunsi itsensä huijatuksi kesätyöpaikan suhteen

Classic Pizza Restaurant –ketjun kesätyöläisiin soveltamat työehdot ovat nousseet sosiaalisessa mediassa kuumaksi perunaksi.

Jasmin Ngo julkaisi sunnuntaina 1. heinäkuuta Facebookissaan postauksen otsikolla "painajainen Hangossa".

Tekstissään hän kuvailee, miten Classic Pizza Restaurant –ketju lähestyi häntä tarjoten kesätyötä Hangossa. Ehdot vaikuttivat siedettäviltä, ja Ngo hyväksyi tarjouksen.

Kun hän sitten saapui Hankoon, mikään ei käytännössä vastannut hänelle annettuja lupauksia.

– Tunsin yksinkertaisesti tulleeni huijatuksi. Mikään siitä, mistä olimme keskustelleet, ei pitänyt paikkaansa.

Ehdot eivät pitäneet paikkaansa

Asunto, jota oli kuvailtu omaksi huoneeksi huvilassa, osoittautui Pitkäkadulla sijaitsevaksi kerrostaloasunnoksi. Huoneiston jakoi 9 työntekijää, joiden piti jokaisen maksaa 190 euroa vuokraa. Työnantaja siis peri hänen mielestään kiskurivuokraa kolmen huoneen ja keittiön asunnosta.

Avaimia oli vain kaksi, mikä teki asukkaat riippuvaisiksi toistensa aikatauluista, jotta he voisivat liikkua asunnon ja muiden paikkojen välillä.

Ngolle oli luvattu vähintään 90 työtuntia kolmen viikon aikana, mikä vastaa alan työehtosopimusta. Ensimmäisellä viikolla hän sai työskennellä 1,5 työvuoroa 3 tunnin koulutuksen jälkeen.

– Olimme sopineet, että saisin tehdä paljon töitä, mutta olla vapaalla Regatta-viikonlopun. Minulle oli kuitenkin aluksi merkitty työvuoroja sillekin viikolle. Neuvottelujen jälkeen, sain tosin vapaata, kuten olimme sopineet. En sitä vastoin saanut mitään korvaavia vuoroja, joten työtunteja kertyi minulle todella vähän.

Ngo kirjoittaa myös, että työntekijöiden on maksettava täysi hinta ruuasta, jonka usein saa ostaa alennettuun hintaan. Hän sai myös kuulla vaitiolovelvollisuudesta, jonka rikkomiseen liittyi 10 000 euron uhkasakko.

Ngo oli palkattu rekrytointiyrityksen välityksellä, joten hän ei kirjoittanut sopimusta suoraan omistajan kanssa.

Irtisanoutui

Tässä vaiheessa Ngo päätti, että hänelle riitti, ja hän sanoi itsensä irti, kahden työvuoron jälkeen.

– Minulla on yli kuuden vuoden kokemus alalta, enkä ole koskaan törmännyt mihinkään vastaavaan. Siksi en ehkä ymmärtänyt olla riittävän varuillani.

Tästä syystä Ngo myös päätti julkistaa asian sosiaalisessa mediassa.

– Haluan, ettei toisille käy näin.

Useat viestiketjuun osallistuneet vahvistavat Ngon lausunnon: nuoret kesätyöntekijät on pakotettu ylipitkiin työpäiviin ilman taukoja. Välillä taas saattoi tulla lähetetyksi kotiin ilman palkkaa, ellei ravintoloissa ollut asiakkaita. Monet Ngon kokemukset jakavat ovat myös olleet suoraan yhteydessä häneen.

Ja PAMin edustaja on pyytänyt häntä olemaan yhteydessä ammattijärjestöön.

– Minä en tosin kuulu ammattiliittoon, mutta tulen varmasti kuitenkin olemaan heihin yhteydessä.

Asuntokysymys herätti keskustelua

Yrittäjä Merja Rahkola-Toivanen vastaa yrityksen puolesta arvosteluun.

– Olen tietoinen verkossa käytävästä keskustelusta, ja olemme juuri laatineet vastineen, joka on jakelussa.

Hän sanoo, että tässä tapauksessa lähinnä on kyse yhdestä yksittäistapauksesta:

– Olemme keskustelleet asiasta rekrytointiyrityksen yhteyshenkilön kanssa. Hän sanoi, että ongelmat todennäköisesti johtuvat siitä, ettei työntekijä pitänyt asunnosta.

Rahkola-Toivasen mukaan yritys ei ole missään vaiheessa luvannut huvila-asumista:

– Meillä on toki Hangonkylässä talo, jonka olemme rakentaneet henkilöstöä varten. Siksi hän ehkä uskoi asuvansa siinä. Ettei näin käynyt johtui siitä, että työsuhteen alku työntekijän pyynnöstä lykkääntyi. Lisäksi pyrimme aina pitämään huvilan koko kauden työskentelevien käytössä.

Rahkola-Toivanen ei myöskään yhdy siihen, että huoneistossa olisi jotain vikaa:

– Kyse on vastakunnostetusta asunnosta, jonka vuokraamme yksityiseltä vuokranantajalta työntekijöillemme. Vuokralaisilla on käytössään kolme avainta, ja järjestelmä on aiempina vuosina aina toiminut hyvin, koska asukkaat työskentelevät samassa työpaikassa. Tätä käytäntöä pitää arvioida uudelleen saadun palautteen valossa.

Kausityöntekijöiden majoituskapasiteetti Hangossa on asia, jonka hän mielellään ottaisi erikseen keskusteluun.

– Siinä on paljon kehittämistä.

Luvattujen tuntien suhteen hän toteaa, että ne olisi korvattu seuraavalla jaksolla alan työehtosopimuksen sallimalla tavalla.

– Noudatamme aina alan työehtosopimusta. Valitettavasti kyseinen henkilö ei ehtinyt ennen irtisanoutumistaan työskennellä meillä niin pitkään, että tämä olisi ollut tehtävissä.

Rahkola-Toivanen sanoo myös, että viranomaiset ja muut tahot säännöllisesti suorittavat tarkastuksia yrityksessä. Mitään ongelmia ei ole kuitenkaan aiemmin ollut. Myös henkilökunnan viihtyvyyskyselyt antavat yritykselle hyvän arvosanan työnantajana.

– Emme olisi voineet menestyä Hangossa, jos kohtelisimme työntekijöitämme huonosti, hän sanoo.

Avoin keskustelu on tärkeätä

Ravintolaketju on kuitenkin aiemminkin ollut ammattijärjestön suurennuslasin alla. Helsingin Sanomat kirjoitti 6.12.2017 päivätyssä artikkelissa, että PAM ja aluehallintovirasto selvittävät epäiltyä kirjanpitorikosta ja palkanmaksuun liittyviä epäselvyyksiä etenkin Stockmannin tavaratalossa olevan ravintolan osalta.

Rahkola-Toivanen on tietoinen kirjoituksista, mutta pysyy lausunnossaan, että yritys noudattaa vastuuntuntoista henkilöstöpolitiikkaa.

– On selvää, että suuren henkilökunnan keskuudessa joskus syntyy ongelmia, ja ehkä juuri se onkin syy siihen, että ulkopuolisesta saattaa näyttää siltä, kuin henkilöstön vaihtuvuus olisi meillä suurta. Meillä on kuitenkin myös monia, jotka ovat olleet palveluksessamme yli kymmenen vuotta.

Rahkola-Toivanen on pahoillaan siitä, että yritys joutuu tällä lailla valokeilaan. Hän korostaa kuitenkin, että asiallinen keskustelu ja avoimuus arvostelulle on tärkeätä.

– Vain sillä tavalla voimme oppia. Siksi myös vastaamme heti arvosteluun tutustuttuamme siihen. Meille on tärkeätä, että hankolaiset saavat kuulla molempia osapuolia.

Maanantaiaamuna muotoillun lehdistötiedotteen on allekirjoittanut osakas ja liiketoiminnasta vastaava Tommi Aaltonen. Tiedotteesta ilmenevät muutaman muun seikan lisäksi samat asiat kuin tässä olevasta tekstistä.

Seuraa tilannetta

Palvelualojen ammattiliitto PAMin aluevastaava Johanna Sparf sanoo, että hän heti reagoi asiaan luettuaan tapauksesta.

– En voi kuitenkaan tässä vaiheessa kommentoida tapausta, koska kyseinen henkilö ei ole vielä ollut meihin yhteydessä.

Sparf sanoo kuitenkin, että ammattiliitto seuraa tapausta, koska yritys on aiemminkin ollut heillä tarkastelussa.

– Se saa meidät erityisen tarkkaavaisiksi.

Sparf korostaa silti, että toimenpidealoitteiden on tultava työntekijöiden taholta. Ammattiliitto ei voi käynnistää oikeusprosessia.

– Haluan myös korostaa, että haluamme kuulla myös työnantajaa ennen kuin otamme kantaa yksittäiseen tapaukseen. Tässä tapauksessahan on kyse kirjoituksesta sosiaalisessa mediassa, jossa äänessä on vain toinen osapuoli. Tätä asiaa hankaloittaa myös se, että henkilö itse lopetti työsuhteensa.

Classic Pizza Restaurant

Perheyritys, jonka omistavat ja jota johtavat Juha Toivanen ja Merja Rahkola-Toivanen.

Classic Pizza Restaurant on tänään franchising-ketju, joka omistaa myös Makaronitehtaan.

Ne toimivat Hangossa kesäravintoloina. Muilla paikkakunnilla ravintolat ovat auki ympärivuotisesti.

Ketju on laajentunut ripeästi. Viime vuonna ketju laajentui ensimmäistä kertaa myös ulkomaille, Tanskaan.