Tehtaanniemestä ei päätetty – asiakirjat tulivat liian myöhään

Bild: Sarah Grönstrand

Hangon ympäristölautakunta päätti torstai-iltana jättää pöydälle Tehtaanniemen hotellihanketta koskevan asian.

– Lautakunnan jäsenet eivät olleet ehtineet tutustua kaikkiin asiakirjoihin. Aineistoa oli paljon ja saimme sen vasta kokousta edeltävänä päivänä, kertoo ympäristölautakunnan puheenjohtaja Björn Peltonen (RKP).

Tehtaanniemen hotellihankkeessa osallisena olevat yritykset olivat vaatineet ympäristölautakuntaa kumoamaan maaliskuisessa kokouksessaan tekemänsä päätöksen. Lautakunta päätti tuolloin, ettei rakennushankkeelle myönnetä poikkeamislupaa. Rakennushanketta ajavat yritykset olivat nyt vaatineet lautakuntaa oma-aloitteisesti ottamaan asian uuteen käsittelyyn.

Lautakunnalta vaadittiin sen lisäksi, että sen edellytettiin torstaisessa kokouksessaan kumoavan aiemman päätöksensä, että se myöntäisi samassa kokouksessa poikkeamisluvan rakennushankkeelle.

Hangon lehti ei ole onnistunut tavoittamaan Regatta Resortsin ja Hotel Regatan hallitusten puheenjohtajaa Peder Plantingia hänen kommenttiensa saamiseksi asiassa.