Tehtaanniemen sopimus hyväksyttiin

Maankäyttösopimus ja vanhat sopimukset puhuttivat valtuustoa.

Valtuutetuille tiedotettiin tiistaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa Tehtaanniemen asemakaavamuutoksesta. Asemakaavamuutos antaa Hotel Regatta Oy:lle reilut 700 neliömetriä lisää rakennusoikeutta yrityksen hotellihanketta varten. Muutoksella halutaan myös varmistaa yleinen kulkuyhteys naisten uimahuoneelle. Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen esitteli nyt lausunnolle eri elimiin lähetetyn kaavaehdotuksen. Kaava pidetään yleisesti nähtävillä 13. heinäkuuta ja 12. elokuuta välisen ajan.

Sopimus kummallakin kielellä

Valtuusto palautti valmisteluun toukokuun kokouksessaan ehdotuksen kaupungin ja yritysten Hangon Regatta Suites, Hotel Regatta ja Regatta Spa väliseksi maankäyttösopimukseksi. Valtuusto peräänkuulutti tuolloin muun muassa ruotsinkielistä versiota sopimuksesta. Sellainen oli nyt liitetty asiakirjoihin.

Tehtaanniemen sopimusprosessihan alkoi jo yli kymmenen vuotta sitten Hjallis Promotionin halutessa rakentaa alueelle. Silloinen sopimus ja aiempi muun muassa Regatta Resortsin kanssa tehty sopimus oli toimitettu valtuutetuille oheisaineistona. Valtuutetut tiedustelivat nyt, pitäisikö sopimukset tai osa niistä sisällyttää maankäyttösopimukseen. Muun muassa Rolf Nyström, Hanko 2016, kiinnitti huomiota siihen, että joukossa oli myös vain kaupunginhallituksen hyväksymiä sopimuksia.

Kansliapäällikkö Lasse Tallqvist huomautti, että aiemmat sopimukset olivat mukana ainoastaan oheisaineistona, eivät maankäyttösopimukseen kuuluvina liitteinä. Hän totesi myös, että valtuuston nyt tuli päättää vain maankäyttösopimuksesta.

Tarvittiin äänestys

Birgitta Gran, VL, iloitsi siitä, että sopimus on nyt saatu aikaan.

– Se ei ole varmastikaan täydellinen, mutta se on aina jotakin. Historiaa emme voi muuttaa, mutta olemme toivottavasti oppineet jotakin.

Rolf Nyström halusi, että sopimuksesta ilmenisi, mitä etuja kumpikin osapuoli saa siitä. Hän ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Eero Koli, Hanko 2016, kannatti palautusesitystä.

Valtuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen sopimuksen. Äänestyksessä 24 valtuutettua kannatti sen hyväksymistä. Koli, Nyström, Lars Nyberg, Marko Niemi, Pertti Ruuska ja Tony Särs kannattivat esitystä asian palauttamisesta valmisteluun. Jaana Pulkkinen äänesti tyhjää.

Mer läsning