Laura Fagerlund jätti taakseen Hangon turvalliset kadut: "En uskaltaisi koskaan kävellä yksin ulkona täällä Kapkaupungissa"

Garden Route. Lenkkeily on turvallisinta kaupungin ulkopuolella vuorilla. Bild: Laura Fagerlund

Kapkaupungin arkea ei voi mitenkään verrata arkeen kotona Hangossa, sanoo 25-vuotias Laura Fagerlund.

Laura Fagerlund pitää kävelemisestä ja on tottunut siihen, että voi vain vetää takin ylleen ja lähteä vapaasti kävelylenkille pitkin turvallista Hangonkyläntietä. Esplanaadilta hän sitten kurvaa kohti loppupäämääräänsä Tulliniemeä eli paikkaa, jossa hän voi rentoutua sataprosenttisesti. Kesällä kuitenkin kaikki muuttui.

Hän pakkasi heinäkuussa laukkunsa ja matkusti Etelä-Afrikassa sijaitsevaan Kapkaupunkiin ollakseen seuraavat kuusi kuukautta siellä.

– En todellakaan voi kävellä täällä yksin ulkona. Joka paikkaan on tilattava kuljetus. Ainoastaan töihin, jonne on matkaa vajaat 500 metriä, olen uskaltanut kävellä yksin, kertoo Fagerlund.

Kapkaupunki, Etelä-Afrikan toiseksi suurin suurkaupunkialue, eroaa monella tavalla Fagerlundin kotikaupungista Hangosta.

Hangon asukasluku on noin 8 400, kun Fagerlundia ympäröi Kapkaupungissa noin 3,7 miljoonaa asukasta, joista puoli miljoonaa asuu keskustaajamassa.

Kapkaupunki on myös osoittautunut hänelle täysin erilaiseksi yhteiskunnaksi kuin mihin hän on Suomessa tottunut.

Kodittomuus, rikollisuus, työttömyys ja väkivalta ovat Fagerlundin nykyisen asuinpaikkansa kuvailemiseen käyttämiä sanoja.

Talvi yllätti

Svenska Bildningsförbundet –järjestön Fagerlundille myöntämä Liberal Praktik -harjoittelijaohjelman työharjoittelustipendi on syy siihen, että hän asettui asumaan lähes kuudentoistatuhannen kilometrin päähän kotoa.

Harjoittelijaohjelman puitteissa tarjotaan vuosittain noin kymmenelle suomalaiselle korkeakouluopiskelijalle työharjoittelupaikka ulkomailla. Fagerlund sai stipendin saatuaan itse valita Berliinin, Lontoon, Brysselin, Washington DC:n ja Kapkaupungin välillä.

– Halusin jotakin muuta kuin mitä oli nähnyt aiemmin. Lisäksi rakastan matkustamista ja uusiin kulttuureihin tutustumista ja olen jo pitkään ollut kiinnostunut Afrikasta, Fagerlund kertoo.

Ennen lähtöään Suomesta hän oli lukenut paljon Afrikasta ja tiesi, että häntä kuudentoista tunnin lennon jälkeen odottava arki olisi hyvin erilainen. Pian hänelle kuitenkin selvisi, ettei hän ollut ajatellut aivan kaikkea.

– En ollut ollenkaan ymmärtänyt, että täällä oli silloin talvi. Talvi merkitsee 15-20 asteen lämpötiloja, mutta minun olisi pitänyt pakata laukkuuni myös hieman lämpimämpiä vaatteita, koska taloissa ei ole minkäänlaista lämmitystä.

"Anna olla, mene kotiin vähän aikaisemmin tänään"

Fagerlund tekee nyt töitä virallisen oppositiopuoleen Democratic Alliancen leivissä.

– Työskentelen kansainvälisessä toimistossa ja työpäivääni kuuluu muun muassa varata lentoja ja hotelleja ja järjestää tapahtumia eli juuri sellaisia töitä, joista pidän.

Työnteko on Etelä-Afrikassa kuitenkin kaukana vastaavista töistä Suomessa.

– En ollut mitenkään varautunut siihen, että työilmapiiri olisi niin paljon rennompi ja tempo niin paljon alhaisempi täällä.

Esimerkiksi se ei ole mitenkään epätavallista, että koko työryhmä istuu yhdessä alas kahdeksi tunniksi lounaalle vain arjen piristykseksi. Esimies sanoo myös usein: "Anna olla, mene kotiin vähän aikaisemmin tänään ja tee homma valmiiksi huomenna."

– Tavallaan rauhallisempi mentaliteetti on mukava, mutta saatan välillä vähän ärsyyntyä, kun kaiken loppuun saattaminen kestää täällä niin kauan.

Maalla on kaksi puolta

Ensimmäinen shokki oli kuitenkin kohdata eteläafrikkalainen yhteiskunta.

– Etelä-Afrikka on maailman epätasa-arvoisin maa. Kolmasosa väestöstä on työttömiä, kaupungit ovat täynnä kodittomia ja ihmiset ovat jossain määrin kadottaneet uskonsa, että asiat kohenisivat.

Toivottomuuden tunne näkyy myös maan rikostilastoissa. Fagerlund itse on onnistunut tähän saakka välttymään väkivallalta ja ryöstelyltä, mutta on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että täällä joskus tulee ryöstetyksi.

– Olen oppinut elämään ajatuksen kanssa, enkä enää pelkää. Pidän aina laukkua tiiviisti sylissäni ravintoloissa, en ota esiin puhelinta suurten ihmismassojen keskellä, enkä koskaan liiku yksin ulkona.

Jos haluaa liikkua ulkona, on vain yksi tapa.

– Sitä tuntee itsensä vähän vangiksi, kun on tottunut tulemaan ja menemään, miten itseä huvittaa. Ainoa mahdollisuus siihen on täällä menemälle vuorille kävelemään.

Kadutko, että valitsit näin turvattoman maan?

– Maalla on kaksi puolta. Rikollisuus on yksi ja se on epämiellyttävää, mutta sitten on se toinen puoli. Tämä maa on kaunein koskaan näkemäni. Maisemat, ruoka, kulttuuri, viini. No, luetteloa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Oleskeluni täällä on ollut parasta aikaa elämässäni.

Mer läsning