Koronavirus ei vaikuta Hangon sataman toimintaan

Normaalia. Poikkeusolot eivät vaikuta Hangon sataman toimintaan tällä hetkellä, sanoo Hangon sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik. Bild: Arkiv

Suomen koronavirustilanne ei vaikuta tällä hetkellä Hangon sataman alusliikenteeseen. Näin sanoo sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik.

Suomeen on julistettu poikkeusolot. Hallitus ilmoitti päätöksestään maanantaina ja eduskunta hyväksyi tiistaina valmiuslain käyttöönoton. Valmistelut Suomen rajojen sulkemisesta nopealla aikataululla on käynnistetty.

Hallitus on päättänyt muun muassa matkustaja- ja henkilöliikenteen keskeyttämisestä Suomeen lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien paluumatkoja. Tavara- ja rahtiliikenne jatkuvat sitä vastoin normaalisti – mikä koskee myös Hangon satamaa.

– Poikkeusolot eivät vaikuta toimintaamme. Laivaliikenne sujuu täysin normaalisti, alukset tulevat ja lähtevät jo aikoja sitten vahvistettujen aikataulujen mukaisesti, sanoo Hangon sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik.

Satamaan saapuu noin 2 000 alusta vuodessa eli 40 viikossa, hän kertoo.

Uusia työtapoja

Maassa vallitseva tilanne on kuitenkin johtanut joihinkin uusiin sataman henkilöstöä koskeviin järjestelyihin.

– Olemme ottaneet käyttöön hallituksen ohjeistuksen huomioivia uusia työskentelytapoja. Pyrimme muun muassa kaikin mahdollisin keinoin välttämään henkilökontakteja. Käytämme esimerkiksi elektronisia apuvälineitä etäkokouksien järjestämiseen. Koen niiden jo nyt toimivan joustavasti ja hyvin.

– Erittäin hyvä. Meillä on hyviä it-järjestelmiä ja hyvät edellytykset käyttää niitä. Tämä on yksi asia, jonka uskon jäävän käyttöön myös kriisin jälkeen. Jatkamme käytössämme olevien teknisten apuvälineiden käyttöä entistä suuremmassa määrin, sanoo Ahlvik.

Etätyön lisäämisen lisäksi satamassa on otettu käyttöön myös muita turvatoimenpiteitä.

– Olemme minimoineet tartunnan levittämisen viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti. Toimistossa ja satamassa töitä tekemään joutuvat työskentelevät vuoroissa ja pitävät etäisyyttä toisiinsa.

Ei paljon lähikontakteja

Ahlvik toteaa, ettei kaikkia työtehtäviä satamassa tietenkään voi hoitaa etätyönä, kuten lastausta ja purkua. Mutta edes näissä töissä hän ei näe oikein suuria uhkia. Sitä paitsi koronavirus on jo Suomessa. Melko laajalti levinneenä jopa, koska puhutaan epidemiasta, hän toteaa.

– Alusten henkilökuntakaan ei ole paljoa tekemisissä kanssamme. Olen lisäksi vakuuttunut, että alusten kapteeneilla on tilanne hallinnassa.

Aluksilla ei myöskään ole paljoa henkilökuntaa, vain 10–20 henkeä, Ahlvik korostaa.

– Ja he tekevät usein aluksella töitä kuukausia yhtäjaksoisesti ja ovat pääasiassa tekemisissä vain toistensa kanssa. Vaara, että he saavat tartunnan on siis olematon.

Mitä tapahtuu, jos joku kuitenkin sairastuu aluksella sen ollessa matkalla Hankoon?

– Käsitykseni mukaan alusta ei jätetä redillä, kuten monissa muissa maissa, vaan alukset saavat tulla satamaan. Satamalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tämän asian kanssa, joten en tiedä varmasti, miten Suomen viranomaiset toimivat tällaisissa tapauksissa, vastaa Ahlvik.

Ahlvik mainitsee tässä yhteydessä myös kuljettajasidonnaisen liikenteen satamasta ja satamaan eli rekkaliikenteen.

– Toivon ja uskon kuljettajien olevan terveitä töissä ollessaan.

Ahlvik toivoo ja uskoo myös, että ongelma on lyhytaikainen ja maa palaa jokseenkin tavanomaisiin rutiineihin kesään mennessä.

– Ei ole mitään syytä lietsoa paniikkia. Me selviydymme kyllä tästä. Taloudelliset vaikutukset voiva kuitenkin olla tuntuvia ja niistä kärsimme pitkään. Pienille ja keskisuurille yrityksille tästä voi aiheutua suuria ongelmia.

Mer läsning