Kattohuovan korjaustyöt aiheuttivat tulipalon?

Tutkimuksissa on ilmennyt, että kattohuopaa oli korjattu juuri siinä paikassa, josta tulipalo alkoi. Bild: Thomas Sundström

Poliisin vaativien tilanteiden teknisen tutkinnan yksikkö on tutkinut Hangon aamulla palaneen terveyskeskuksen katon.

Hangon terveyskeskuksen kattopalo sai todennäköisesti alkunsa torstaina suoritetuista kattohuovan korjaustöistä. Tutkimuksissa on ilmennyt, että kattohuopaa oli korjattu juuri siinä paikassa, josta tulipalo alkoi.

– Koska kattohuopa on poltettava kiinni alustaan, on todennäköistä, että katto on syttynyt tuleen tästä syystä. Töiden jälkivalvonta on suoritettu kaikkien sääntöjen mukaisesti, joten kaikki viittaa vahinkoon, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Asiassa ei ole tullut esiin mitään, joka antaisi aihetta rikosepäilyille, Sjöholm vakuuttaa.

Hätäkeskus sai hälytyksen heti ennen aamuneljää. Terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunta ja kymmenen asiakasta evakuoitiin rakennuksen toiseen osaan, josta asiakkaat myöhemmin siirrettiin Raaseporin sairaalaan.

Pelastuslaitoksen yksiköillä oli jo aamukuudelta tulipalo hallinnassa. Sammutustöihin osallistui kaikkiaan 22 yksikköä.

Mer läsning