Karolina Wiegner: "Maata vaihtaessa on myös luovuttava jostakin"

Suomalaiskulttuurin kiehtovuus on tietyssä ennakoitavuudessa ja vakaudessa, jota ryydittää hitunen eksotiikka. Tiesittekö, että suomalaisessa kirjassa viimeistään sivulla kahdeksan esiintyy sana ”kahvi”?

– Mitään ei pidä pitää itsestäänselvyytenä eikä ottaa henkilökohtaisesti, ja sanomisissaan on pysyttävä totuudessa.

Karolina Wiegner

Syntynyt: 1980 Varsovassa, Puolassa.

Perhe: tytär Martina, 6 vuotta, aviopuoliso Tony.

Koulutus: Filosofian maisteri kielitieteiden ja simultaanitulkkauksen alalta.

Työ: englannin ja saksan kielten lehtori Hangö högstadiumissa, yrittäjä, Wiegner Mental Training.

Näin vastaa Karolina Wiegner hetkeäkään empimättä kysymykseen, mitä tähänastinen elämä on opettanut hänelle. Hänen lapsuuttaan leimasivat muutot ja kansainvälinen kanssakäynti. "Koti" on edelleen Varsovassa, Puolassa, jossa hänen juurensa ovat. Samanaikaisesti hänellä on kuitenkin vahva eurooppalainen identiteetti. Hänellä on ollut kaksi vuotta kaksoiskansalaisuus - Puolan ja Suomen. Hankolainen hänestä tuli jo lähes viisi vuotta sitten.

– Tulin Suomeen, koska maa oli riittävän eksoottinen.

Kotiopetusta Libyassa

Karolina oli kuusivuotias, kun hänen vanhempansa alkoivat työskennellä ulkomailla. Tämä oli ennen kommunismin kaatumista, eikä luvan saaminen ulkomaankomennukselle lähdölle ollut aivan yksinkertaista. Sitten tuli työtarjous Libyasta. Karolinan isä työskenteli rakennusinsinöörinä, ja hänen piti olla mukana ja johtaa erään terästehtaan rakentamista. Perhe asettui asumaan ulkomaalaisille tarkoitetulle alueelle Misratassa.

– Siellä asui monia eri kansallisuuksia, mutta pääasiassa terästehtaan rakennussopimukset oli tehty saksalaisten ja itävaltalaisten yritysten kanssa.

Misrata oli Karolinalle paratiisi. Hänellä oli paljon ystäviä, jotka viihtyivät yhdessä alueen uimahallissa, kerhotalolla tai tenniskentillä. Hän oppi leikin lomassa englantia ja saksaa, ja kielistä muodostuikin sittemmin hänen tulevien opintojensa perusta.

Ainoa hänen lapsuuden taivastaan synkentänyt seikka oli, ettei hän saanut käydä koulua muiden lasten kanssa, vaan joutui opiskelemaan kotona äitinsä johdolla. Hän noudatti puolalaista oppisuunnitelmaa ja kävi säännöllisesti Puolan suurlähetystössä Tripolissa suorittamassa kokeita ja saamassa todistuksen.

– Alueemme koulu oli tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmilla oli saksalainen työnantaja, mikä tietysti oli hieman diskriminoivaa.

Kupla

Karolina toteaa, että elämä Misratassa oli eräänlainen kupla, koska perhe asui aidatulla alueella, turvamiesten ympäröimänä. He elivät suhteellisen länsimaisissa olosuhteissa muuten muslimistisessa maassa. Mutta tokihan he toisinaan kävivät retkillä ympäröivässä yhteiskunnassa. Paikallinen tori, souk, oli tyypillinen retkikohde. Naiset eivät saaneet liikkua vapaasti ilman miespuolista saattajaa. Karolina muistaa, että hänen äitinsä aina pukeutui pitkiin housuihin ja kyynärpäät peittäneisiin asuihin. Päähinettä koskevat säännöt eivät sen sijaan olleet yhtä jyrkkiä.

–  Gaddafi oli joillakin osa-alueilla edelläkävijä. Hän lakkautti moniavioisuuden ja ympäröi itsensä naishenkivartijoilla vieraillessaan terästehtaalla – jos se nyt oli hän. Kyseessä saattoi olla myös kaksoisolento.

Libyan silloinen diktaattori Muammar Gaddafi oli nimittäin tunnettu siitä, että hän lähetti edustustehtäviin kaksoisolentojaan.

Karolina Wiegner arvostaa Hangon fantastista luontoa, jossa metsä ja meri ovat tarjolla lähietäisyydellä. Bild: Peter Lundqvist

Karolinan perhe asui Libyassa vuoteen 1991, jolloin he palasivat väliaikaisesti Puolaan. He ennättivät oleskella vielä vuoden Nigeriassa ennen paluutaan pysyvästi Varsovaan. Isä jatkoi työskentelyä eri puolilla maailmaa, mutta muun perheen oli asetuttava paikoilleen, jotta lapset saisivat päättää koulunsa rauhassa. Koulutusta arvostettiin erittäin paljon.

– Mutta matkustimme tapaamaan isää aina, kun se oli mahdollista, Karolina kertoo.

Kahvimäärät kasvoivat

Karolinan aloittaessa yliopisto-opintonsa oli selvää, että hän opiskelisi kieliä. Hän työskenteli jo opiskeluaikana, ja sai tehtäväksi toimi tulkkina ja opettaa puolaa Varsovassa toimivassa suomalaisyrityksessä. Töissä syntyneet yhteydet herättivät hänen uteliaisuutensa Suomea kohtaan, ja johtivat Suomeen suuntautuneeseen lomamatkaan, jonka aikana hän tutustui Helsinkiin, Kuopioon ja Vaasaan.

– Ihastuin niin paljon Suomeen, että aloin opiskella suomea. Olin melko yksinäinen harrastukseni kanssa Puolassa.

Hän urakoi suomalaiskirjailijoiden kirjoja toisensa jälkeen, ja teki hauskan huomion.

– Sana "kahvi" esiintyy viimeistään kahdeksannella sivulla suomalaisissa kirjoissa, Karolina sanoo naurahtaen ja kertoo, että hänen oma kahvinkulutuksensa on lisääntynyt hänen muutettuaan Suomeen.

Hän muutti Suomeen kahdessa vaiheessa, ensimmäistä kertaa 2005–2006. Vuosi oli ankara. Hänen suomen kielen taitonsa eivät olleet riittävän hyvällä tasolla, jotta hän voisi toimia kieltenopettajana. Hän teki sen sijaan monia tilapäistöitä, ja vuoden kuluttua hän palasi Varsovaan. Tuolloin hän alkoi opiskella ruotsia, joka sujuikin luonnollisemmin hänen saksan ja englannin kielitaustansa ansiosta. Kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Suomeen ja sai ensimmäisen työpaikkansa opettajana.

– Arvostin suuresti sitä, että minulle annettiin mahdollisuus, Karolina toteaa.

Työskenneltyään ensin Haikossa ja Virkkalassa, hänelle avautui opettajan virka Hangossa vuonna 2011. Hän viihtyy täällä hyvin ja toteaa päätöksestään, että se oli "elämäni paras päätös".

On osattava luopua

Karolinasta kiehtovia piirteitä Suomen kulttuurissa ovat tietty ennakoitavuus ja vakaus, mutta myös laajalti tunnettu sisu. Hän sanoo, ettei hän suoranaisesti kaipaa mitään kotoaan sukulaisiaan ja kieltä lukuun ottamatta. Hän korostaa, että on tärkeätä elää tässä ja nyt, eikä juuttua nostalgiaan.

– Asioista on osattava luopua, kun siirtyy toiseen maahan. Se on välttämätöntä, jotta voi kotoutua. Tilalle tulee jotain muuta.

Hangossa hän arvostaa pienimuotoisuutta. Hanko on täydellinen paikka lasten varttumiseen; turvallinen paikka, jossa on monipuolista tarjontaa.

– Täällä on fantastinen luonto, hyviä päiväkoteja ja kouluja, jotka eivät ole liian suuria. Täällä voi liikkua vapaasti pyörällä, mikä on aivan uskomatonta.

Yksi pikkukaupungin varjopuolista saattaa sitä vastoin olla, että sieltä puuttuu myönteistä uteliaisuutta toisia kohtaan.

– Sitä on tuntenut toisensa jo pitkään ja törmännyt heihin niin monissa yhteyksissä, että uskoo tuntevansa heidät.

Puuttuuko Hangosta jotakin?

– Ehkä hieman tiheämmät julkisen liikenteen yhteydet. Vapauden tunne on todella tärkeä minulle, ja mahdollisuus liikkua vapaasti on ollut tärke minulle koko elämäni ajan, Karolina sanoo.

Vuorovaikutuksen kehittämistä

Opettajan työnsä lisäksi Karolina toimii myös henkisenä valmentajana yrityksensä Wiegner Mental Training puitteissa. Hän korostaa, että kyse on sivutehtävästä, tosin tärkeästä sellaisesta. Yritystoiminta lähti liikkeelle kaksivuotisesta Novian itsensä ja muiden johtamiseen keskittyneestä kurssista. Kaipuu voida haastaa itsensä, houkutteli Karolinan koulutukseen.

– Elämässä tulee eteen vaihe, jossa haluaa oppia tuntemaan itsensä. Koulutuksessa oli pitkälti kyse arkisista apuneuvoista – tavoitteista, motivaatiosta, itsetunnosta ja itseluottamuksesta.

Karolina on juuri nyt elämänvaiheessa, jossa hän tekee työtä oman luonteensa hienosäätämiseksi. Yhtäältä on kyse kestävyydestä, yhteyksien luomisesta muiden ihmisten kanssa.

– Vanhemmuus, avioliitto, johtaminen – kaikki nämä ovat vuorovaikutusta, jota ei voi tehdä yksin. Kaikessa on kyse aktiivista sitoutumista edellyttävästä toiminnasta.

Mistä olet erityisen ylpeä?

– Lapsestani ja vanhemmuudestani, joka antaa minulle mahdollisuuksia kasvaa. Pidän itse prosessista. Olen ylpeä myös oivalluksesta, että itseään voi taputtaa olkapäälle, kun on saavuttanut jonkun uuden virstanpylvään.