Hankolaisten kertomuksia arkistoidaan

Kirjallisuusseura Svenska Litteratursällskapet kerää yhdessä Åbo Akademin kanssa kertomuksia ihmisten kokemuksista kotipaikkakunnallaan tapahtuvista muutoksista. Hankolaiset ovat nyt vuorossa.

– Eniten minua on ehkä hämmästyttänyt, että mielikuvat samoista asioista eroavat niin paljon toisistaan.

Näin sanoo Hannah Salo, yksi hankolaisia haastatelleista opiskelijoista.

Hänen kollegansa Linda Yrjölä on samaa mieltä.

– Tapasin kaksi henkilöä, joilla oli täysin erilaiset mielipiteet Hangosta. Toinen piti siitä, että kaupunki herää henkiin kesäisin ja että tänne muuttaa vapaa-ajanasukkaita. Toinen ei pitänyt tästä ollenkaan.

Kaupunki muutoksessa

Yrjölä suorittaa maisterin opintoja pääaineenaan folkloristiikka ja Salo kulttuurianalyysiopintoja Åbo Akademissa.

Heidän ohjaajinaan toimivat Svenska Litteratursällskapet -kirjallisuusseuran arkistonhoitaja Yrsa Lindqvist sekä Åbo Akademin etnologian professori Fredrik Nilsson.

Tarinoiden kerääminen on kenttätutkimus.

– Kyse on siitä, miten ihmiset kokevat poismuuton, sisäänmuuton, rantojen käytön, deindunstrialisaation ja niin edelleen, selittää Lindqvist.

Vuonna 2018 käynnistyneen tutkimushankkeen puitteissa on tehty vastaavia tutkimuksia Helsingin uusilla asuinalueilla ja Sipoossa, jossa sisäänmuutto on ollut viime vuosina varsin suurta toisin kuin Hangossa, jossa suuntaus on ollut päinvastainen.

Monipuolista dokumentaatiota

Suullisten kertomusten keräämisen lisäksi paikkakunnat kenttätutkimuksessa dokumentoidaan myös valokuvien ja havaintojen avulla.

– Tärkeintä on itse kertomus eli se, minkälaiseksi ihmiset kokevat tilanteensa. Me emme vaadi "totuutta" vastaavia kuvauksia. Siksi tutkimusmuoto on saanut olla melko vapaa, sanoo Lindqvist.

Voidaankin puhua havainnoivasta dokumentaatiosta.

– Esimerkiksi kulkiessamme puistossa Casinon suuntaan totesimme, että Hanko selvästi muistuttaa muita kylpyläkaupunkeja Itämeren alueella, kertoo Lindqvist.

– Paikkakunnat ovat selkeästi historiallisesti samankaltaisia, mikä vaikuttaa merkittävästi kaupungin identiteettiin, toteaa Nilsson.

Nyt kerättävä aineisto täydentää kirjallisuusseuran arkistoa. Aineistoa kerättiin 1980-luvulla yhteistyössä Hangon museon ja Säästöpankkisäätiön kanssa, joten ajanjakso 1950–1980 on dokumentoitu melko hyvin.

Aineistoa kerätään pääasiassa nauhoittamalla kertomuksia, jotka sitten tallennetaan myös tekstimuodossa. Prosessista pidetään haastattelujen rinnalla myös päiväkirjaa.

– Muistiinpanoissa voi olla kyse esimerkiksi elekielestä, joka myös kertoo paljon. Ja toisinaan parhaat palat saadaankin vasta nauhoituksen päätyttyä, joten ne voidaan kirjoittaa muistiin. Tulevaisuutta ajatellen on tärkeätä, että aineisto on mahdollisimman monipuolista, selittää Salo.

Toisenlainen puoli Hangosta

Hanko oli ennestään melko tuntematon nelikolle. Kesäkaupunkimielikuva oli tietenkin tuttu, mutta Salolla ja Yrjölällä ei ollut mitään henkilökohtaista suhdetta Hankoon.

Salo sanoo, että ulkopuolisuudesta on ollut sekä etua että haittaa:

– Se on tavallaan helpottanut neutraalia asennetta tutkijana. En ole voinut tehdä johdattelevia kysymyksiä, eikä minulla ole ollut mitään omaa käsitystä siitä, miten asiat ovat. Toisaalta se on tietysti samalla vaikeuttanut ihmisten löytämistä.

Kaikki neljä ovat myös yksimielisiä siitä, että työskentely on ollut Hangossa jännittävää näin kesän huippukauden jälkeen.

Yrjölä kuvailee sitä eräänlaisena ihmisten lievänä krapulatilana:

– Tuntuu aivan siltä, kuin ihmisillä olisi enemmän tilaa ajatella vapaasti.

Nilsson nostaa esiin toisen mielenkiintoisen asian, joka liittyy siihen, että tutkimus tehdään juuri nyt. Näkyvän ja näkymättömän eli "Front stagen ja back stagen" välinen ero käy paljon selvemmäksi, kyse on ihanasta kulttuurimixistä.

Oma elämys keskiössä

Myös tutkimuksen melkoisella vapaamuotoisuudella on ollut kaksi puolta:

– Yhtäältä se tekee kertomuksista valtavan persoonallisia. Toisaalta ne tosin saattavat olla hieman rönsyileviä ja ryöstäytyä, kun ei ole mitään selkeitä rajauksia. Olemme kuitenkin pyrkineet siihen, että haastattelemme ihmisiä juuri heille tärkeissä paikoissa, kertoo Salo.

– Kallisarvoisintahan on yksittäisen ihmisen kertomus, miten hän kokee arkiset asiat, täydentää Yrjölä.

Hän on myös hämmästynyt siitä, miten suorapuheisia ihmiset ovat olleet. Osa haastatelluista on myös ollut ajatuksiltaan miltei kategorisesti mustavalkoisia samalla kun heillä kuitenkin on ollut pilke silmäkulmassa.

Huomionarvoista on ollut myös, että vähentyneiden palvelujen aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta pikkukaupungista ja sen luonnosta ollaan valtavan ylpeitä ja että usko asioiden järjestymiseen on vankka.

Katse kahteen suuntaan

Lopuksi ryhmä vielä kiinnittää huomiota siihen, miten ihmiset voivat tulkita samat asiat niin täysin eri lailla, ja miten vahvoja tunteita muutokset voivat herättää pienessä kaupungissa.

– Suurten muutosten yhteydessä on erittäin tavanomaista, että ihmiset ikään kuin katsovat kahteen suuntaan. Menneisyyttä käytetään ponnahduslautana, jotta voidaan suunnistaa tulevaisuuteen. Tässä tulemme arkistojen tärkeään rooliin yhteiskunnan yhteisenä muistina. Ne ovat korvaamaton yhteiskunnallinen resurssi, summaa Nilsson.

Kertomuksia Hangosta muutoksessa

Vastaajia on ollut viitisenkymmentä ikäluokassa 17-70.

Ihmisiä etsittiin ilmoituksella kirjallisuusseura SLS:n ja Hangon museon Facebook-sivuilla.

Kaikki aineisto käsitellään yksityisyyttä kunnioittaen ja arvioidaan ennen luettelointia.

Aineisto arkistoidaan käytettäväksi tutkimustyössä tulevaisuudessa. Arkisto-aineiston käyttöoikeus voidaan myöntää myös yksityishenkilöille.

Mer läsning