Hanko–Berliini on hänen akselinsa

Valitsi Hangon. Kuvataiteilija, kuvanveistäjä Ida Koitila pitää siitä, että ympärillä on erilaisia ihmisiä ja ympäristöjä, vahvoja vastakohtia. Bild: Privat

Taiteilija Ida Koitila arvostaa erityisesti vastakohtaisuuksia Hangossa. Hän ja hänen avopuolisonsa ovat päättäneet asettua asumaan Hankoon, mutta heillä on edelleen huoneisto myös Berliinissä.

– Hanko–Berliini -yhdistelmä tuntuu erittäin hyvältä. Kaupunkien välillä on samankaltaisuuksia, vaikka toinen niistä onkin suurkaupunki ja toinen pieni. Molemmissa on jotakin, joka saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi.

Näin sanoo Ida Koitila, joka on toinen viimeaikaisista Villa Snäcksundin Pro Artibus –stipendiaateista, joka on päättänyt jäädä Länsi-Uudellemaalle, ja nimenomaan Hankoon. Edellinen saman valinnan tehnyt on Malin Ahlsved.

Olon kotoisaksi tunteminen ei välttämättä riipu ainoastaan siitä, missä on varttunut. Ida Koitila hyväksyy myös ajatuksen, että ihminen on kotona siellä, minne hän asettuu asumaan. Tunteeseen siitä, että voi olla oma itsensä vaikuttavat kuitenkin monet tekijät.

– Olen oikeastaan melko anonyymi henkilö ja viihdyn, kun saan liikkua kylällä tahraisissa työvaatteissani ilman, että kukaan reagoi. Hangossa on erilaisia ihmisiä ja ympäristöjä, ja tuntuu siltä kuin kukaan ei oikein välittäisi muista. Kaikki voivat olla sellaisia kuin ovat. Mehän emme kuitenkaan ole asuneet täällä vielä kovin pitkään, joten aivan varma en ole asiasta.

– Vastakohtaisuudet ovat yksi asia, johon olen kiinnittänyt huomiota täällä Hangossa: Yhtäällä hienot ravintolat ja huvilat ja toisaalla nuhjuiset ja aidot ympäristöt, joissa ihmiset asuvat ja työskentelevät.

Länsi-Uusimaa on hyvä yhdistelmä

Koitila on syntynyt ja varttunut Ruotsin Boråsissa, mutta hänellä on aina ollut kiinteät yhteydet Suomeen, josta hänen vanhempansa ovat kotoisin. Hän aloitti 21-vuotiaana opintonsa Kuvataideakatemiassa Helsingissä. Asetuttuaan reilut kolme vuotta sitten Villa Snäcksund -stipendiaattina Länsi-Uudellemaalle, hän tuli tietoiseksi siitä, miten upeata on saada puhua äidinkieltään, ruotsia, kun kuitenkin samalla oleskelee Suomessa.

Hänen perheensä piti yhteyttä kotimaahan ja perheen ystäväpiiriin Ruotsissa kuului myös paljon suomalaisia. Kesäisin mummola Vammalassa oli kiinteä piste.

– Olin ehkä ajatellut, että palaisimme Berliiniin, vaikken oikeastaan halunnutkaan sinne. Viihdyn Suomessa. Meillä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään muita vaihtoehtoja kuin paluu Saksaan.

– Tästä talosta tuli vastaus minua askarruttaneeseen kysymykseen.

Suomessa on vaivatonta asua

Koitila korostaa myös, että asuminen on Suomessa vaivatonta. Kaikki sujuu jouhevasti ja byrokratia on lähes olematonta moniin muihin maihin verrattuna.

Avopuoliso Patrick Neuhausin ammatti tutkimus- ja kirjallisuustyötä tekevänä historioitsijana vaikuttaa luonnollisesti myös tilanteeseen. Se mahdollistaa tällaisen ratkaisun etenkin, koska heillä on edelleen huoneisto Berliinissä.

– Minun on ehkä vuokrattava joku isompi tila, kun teen jotain suurikokoisempia töitä, mutta toivon, että sellainen löytyy täältä Hangosta. Muussa tapauksessa muutamme autotallin ateljeeksi.

Hän kertoo, ettei hänen valintansa osuminen yksikerroksiseen keltatiiliseen omakotitaloon mitenkään vastannut ennakkoajatuksia. Puutaloromantiikka on kuitenkin joutunut väistymään sivuun taloja rakennettaessa 1950- ja 1970-luvulla, ja talo tuntui oikealta ensihetkestä alkaen. Tunne on säilynyt ennallaan heidän tehdessään tiettyjä muutostöitä sisätiloissa, autotallissa ja pihalla, josta muun muassa kaadettiin suuri varjostava puu pihan saamiseksi valoisammaksi.

Yksi melko uskomaton asuntokauppaan vaikuttanut yksityiskohta oli, että osa taloa 1970-luvulla rakennettaessa käytetystä puutavarasta oli tuotu Hankoon juuri Vammalasta, jossa isoäiti asui. Rakennuksen rakennuttajat olivat nimittäin itse kotoisin sieltä.

– Se tuntu todella uskomattomalta yhteensattumalta.

Sekin on tietysti iso plussa, että Hangonkylässä sijaitseva rakennus on vain kivenheiton päässä merenrannasta.

Pitää julkisten taideteosten tekemisestä

Ida Koitila on viime vuosina tehnyt kaksi julkista tilaustyötä. Jälkimmäinen niistä tilattiin Vaasan ruotsinkieliseen normaalikouluun.

– Olen huomannut, että julkisiin töihin liittyvän prosessin organisatorisuus sopii työskentelytapoihini. Pidän siitä.

Villa Snäcksundin stipendiaattivuosina Ida Koitilan töitä oli esillä näyttelykokonaisuutena Pro Artibuksen Sinne-galleriassa Helsingissä. Hän kokosi myös kirjan omasta tuotannostaan yhteistyössä kirjoittajien ja valokuvaajien, muun muassa hankolaisen Sandra Kantasen kanssa.

Mer läsning