Hangon kaupunki osallistuu kuutosten MM-kisajärjestelyihin

Hangon kaupunki isännöi kuutosten MM-purjehduskisoja ja järjestää tapahtuman avajaiset sekä illallisen. Järjestelyjen arvioidaan maksavan 6 000 euroa.

Kuutosten MM-kisat järjestetään Hangossa 1.–9. elokuuta. Muun muassa Espanjan entinen kuningas Juan Carlos I osallistuu kilpailuihin ja kisoista saattaa tulla luokan kautta aikojen suurimmat.

Hangon purjehdusseura ja kuutosten liitto ovat pyytäneet Hangon kaupunkia vastaamaan kilpailujen avajaisista 3. elokuuta. Kaupunkia on samalla pyydetty myös vastaamaan 6. elokuuta järjestettävästä kapteenin illallisesta.

Hangon kaupunginhallitus päätti, että kaupunki järjestää tapahtuman avajaiset kaupungintalon juhlasalissa ja lämpiössä sekä illallisen. Kustannukset järjestelyistä ovat 6 000 euroa.