Bellevuen rannnalla ei ole paljon muoviroskia

Siivousta. Julia Jännäri, Merja Salenius ja Anna Soirinsuo keräsivät tiistaina muoviroskia Hangossa. Bild: Jesper Sundström

Bellevuen rannalta Hangossa aiemmin viikolla muoviroskia kerättäessä ilmeni, että muovijätettä oli vain vähän.

WWF Suomen, Pidä saaristo siistinä-yhdistyksen ja Suomen ympäristökeskuksen edustajat keräsivät tiistaina Bellevuen rannalla Hangossa muoviroskia. Niin kutsuttu muoviroskakiertue pysähtyy monissa paikoissa Suomessa. Anna Soirinsuo WWF Suomesta kertoo, että muoviroskia on poimittu muun muassa Oulussa ja Vaasassa.

– Tavoite on kerätä tietoja rantojemme mikro- ja makromuoviesiintymistä. Haarukoimme tutkittavat alueet, ja keräämme niiltä joka ikisen paljain silmin nähtävän roskan. Teemme tämän yhteensä seitsemällä rannalla.

Soirinsuo totesi tunteja myöhemmin siivoustyöstä Hangossa, ettei Bellevuen rannalta ollut löytynyt erityisen paljon roskia. Tämä on tietysti hyvä ja osoittaa, että monista on ilmiselvästi tärkeätä, ettei rantoja roskata.

– Hangon ranta muistuttaa melko paljon esimerkiksi Porin ja Vaasan rantoja. Niiltäkään ei löytynyt paljon roskia, mutta olemme olleet myös eräällä sataman läheisyydessä olleella rannalla. Sieltä löytyi muun muassa styroksia ja koska alueella oli myös kalastusta, löysimme siitä kieliviä muoviroskia.

Soirinsuo sanoo, että seuraava askel on löydettävien mikro- ja makromuovien analysointi Hän toteaa kuitenkin samalla, että esiintymistä on vaikea sanoa mitään enempää ainoastaan näiden tulosten perusteella. Tulevia tutkimuksia ajatellen roskat on tietenkin hyvä kerätä kokoon.

– Jos selvitys tehdään taas esimerkiksi vuonna 2030, on selvää, että siitä on suurta hyötyä, jos käytössä on kuva vuoden 2020 tilanteesta. Yksi syy siihen, että siivoamme vain seitsemän rantaa on, että meidän on myös ehdittävä analysoida aineisto. Meillä on nimittäin vain puolitoista kuukautta aikaa tätä varten.

Soirinsuo kertoo myös, että ohjelmassa on tänä vuonna toinenkin käynti Hangossa.

– Tulemme samalle rannalle jälleen syyskuussa. Ajatuksemme oli alkujaan, että meitä olisi tänään ollut suurempi ryhmä paikalla. Vallitsevan tilanteen johdosta päätimme kuitenkin, että tulemme vain kolmen hengen voimin.  

Ei ensimmäinen kerta

Yksi siivoukseen osallistuneista oli Julia Jännäri Pidä saaristo siistinä–yhdistyksestä. Myös hän toteaa, että sen huomaa, että ihmisistä on tärkeätä, ettei Hangon rantoja roskata. Pidä saaristo siistinä –yhdistyksestä on oltu Hangossa aiemminkin. Järjestön rantojensiivouskampanja on toteutettu Hangossa ennenkin. Samoin Tammisaaressa. Jännäri kertoo, että tämä on ajankohtaista myös tänä vuonna.

– Teemme yhteistyötä jäteastioita rannoille sijoittavan Hangon kaupungin kanssa.

Mer läsning