Alén voitti A-luokan kilpailun

Voitto. Arthur Alén oli paras miesten A-luokassa. Bild: Privat

Arthur Alén Hangon tenniskerhosta nappasi juhannuksena upean voiton Vierumäellä. Hän voitti miesten A-luokan.

HTK:n Arthur Alénilla oli hyvä juhannus. Hän osallistui tennisturnaukseen Vierumäellä ja voitti miesten A-luokan. Sijoittamaton Alén aloitti turnauksen kukistamalla Smashin Markus Vainikan 6–1, 6–1, jonka jälkeen vuorossa oli neljännesfinaali, jossa vastassa oli Otso Martikainen (Tennis Club Tapiola). Myös tämän ottelun Alén voitti suhteellisen mukavin luvuin – 6-3, 6-3.

Semifinaalissa Alén kohtasi Milos Vujasinovicin HVS-tenniksestä. Alén tarvitsi kolme erää voittaakseen ja luvut olivat 6–0, 3–6, 6–1. Loppuottelussa Alén voitti Tampereen Tennisseuran Peetu Pohjolan 6–4, 6–3. Alén osallistui myös miesten A-luokan nelinpeliin yhdessä seuratoverinsa Ville-Heikki Talvenmaan kanssa.

Kaksikko hävisi kuitenkin heti ensimmäisen ottelunsa, jossa vastassa olivat HTK-kollegat Jonas Riska ja Valtteri Väre, jotka puolestaan hävisivät loppuottelussa Tuomas Männistölle ja Veli-Pekka Männistölle. Talvenmaa osallistui myös miehet 30 -luokan kaksinpeliin, jossa hänen ensimmäinen ottelunsa kuitenkin päättyi tappioon.

HTK:n Egor Rybakov sijoittui kolmanneksi miesten C-luokan kaksinpelissä. Rybakov voitti kolme ottelua, kunnes Leo Stenlund ÅLK:sta tarjosi liian kovan vastuksen semifinaalissa. Stenlund voitti 6–2, 6–3. Myös Lucas Rosvall edusti HTK:ta samassa luokassa. Sekä Rybakov että Rosvall kilpailivat lisäksi miesten B- luokassa.

Rybakov osallistui myös miesten nelinpeliin B-luokassa ja eteni tässäkin kilpailussa semifinaaliin. Rybakov onnistui voittamaan yhdessä Elias Suikkasen kanssa kaksi ottelua. Tappio tuli ottelussa Riku Solapuroa ja Marko Välimäkeä vastaan luvuin 7–5, 4–6, 10–6. 

Mer läsning